Tukipalvelut pääkuva

Navigaatiovalikko

Tukipalvelut sisältö

Tukipalvelut

Jokaisella koululaisella on oikeus oppimisen ja koulunkäynnin tukeen, kun tarvetta ilmenee.

Oppilaat saavat tukea oppimiseen aina ensisijaisesti omassa kotiluokassaan, tutussa ympäristössä.

Tuen muotoja ovat esimerkiksi

  • tukiopetus
  • osa-aikainen erityisopetus
  • tulkitsemis- ja avustajapalvelut
  • apuvälineet
  • eriyttäminen

Oppimisen ja koulunkäynnin tuessa on kolme tasoa. Kaikkia tukimuotoja voidaan käyttää kaikilla kolmella tasolla sekä yksittäin että samanaikaisesti toisiaan täydentävinä.

1. Yleinen tuki

Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata oppilaan tuen tarpeeseen. Tämä tarkoittaa yleensä yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja sekä ohjaus- ja tukitoimia, joilla vaikutamme tilanteeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tiivistettynä yleinen tuki on laadukasta opetusta, jossa huomioidaan oppilaiden erilaiset oppimistavat ja työskentelyrytmit.

Tuki auttaa oppilasta saamaan tärkeitä onnistumisen kokemuksia niin oppimisessa kuin ryhmän jäsenenä toimimisessa. Yleisen tuen toimintamallit ovat luontainen osa koulun arkea. Yleistä tukea voi saada heti tarpeen ilmetessä. Sen aloittaminen ei edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä.

Toimintakulttuurissamme korostamme välittämistä, huolenpitoa ja myönteistä ilmapiiriä.

2. Tehostettu tuki

Tehostettu tuki on tarkoitettu oppilaalle, jolle yleinen tuki ei riitä ja joka tarvitsee oppimisen ja koulunkäynnin jatkuvampaa, voimakkaampaa ja yksilöllisempää tukemista. Oppilas voi tällöin tarvita useampaa tuen muotoa.

Tehostetun tuen lähtökohtana on tukea oppilaan vahvuuksia ja voimavaroja.

Tehostetun tuen toteutus suunnitellaan moniammatillisena yhteistyönä. Suunnitelmallisuus on tärkeää: miten tehostettu tuki aloitetaan, miten se järjestetään ja miten oppilas palaa siitä yleisen tuen piiriin. Tehostettu tuki ja sen tavoitteet suunnitellaan ja arvioidaan oppilaalle laadittavaan oppimissuunnitelmaan.

3. Erityinen tuki

Erityinen tuki on vahvin tuen taso. Sitä oppilas voi saada silloin, kun tehostettu tuki ei riitä.

Erityinen tuki antaa oppilaalle kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista tukea niin, että hän voi suorittaa oppivelvollisuutensa. Tuen kautta myös itsetunto ja opiskelumotivaatio kohenevat. Samalla oppilas oppii vastuunottoa ja ryhmän osana toimimista.

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta oppilaan tarvitsemasta tuesta. Käytettävissä on kaikki perusopetuslain mukaiset tukimuodot. Erityisen tuen tavoitteet, sisällöt ja tuen arvioinnin kirjaamme oppilaalle laadittavaan henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan (HOJKS).

Oppilas kuuluu erityisen tuen piiriin, kun

  • hän opiskelee pidennettyä oppivelvollisuutta,
  • hänellä on yksilöllistettyjä oppimääriä,
  • sosiaalis-emotionaaliset taidot edellyttävät erityistä tukea,
  • hän opiskelee toiminta-alueittain
  • tai jos opetus järjestetään tuen saamiseksi jossakin muussa kuin luontaisessa lähikoulussa.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten opetuksen pyrimme järjestämään oppilaan omassa lähikoulussa.

Tästä voit tutustua Tuen käsikirjaan.

piirroskuva maisemasta, jossa oppilaan tuen tarjoajat kuvataan joen varrella olevina tukipisteinä oppilaan kulkiessa jokea pitkin

Tukipalvelut katso myös nämäm

Katso myös nämä

Yhteystiedot

Niina Kiiski

Hyvinvointipedagogi
 0400 365 511
niina.kiiski@edu.liperi.fi
Patteristontie 12 e, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute