Yritystarinat pääkuva

Yritystarinat

Yritystarinat

Asset Publisher

angle-left Yritystarina Karvisen Kissanpäivät

Tuttua apua työllisyyspalveluiden kautta

Martti Karviselle Liperin kunnan työllisyyspalveluissa asiointi on tuttua hommaa, sillä sitä kautta yritykselle löytyi kesätyöntekijä tänäkin vuonna.

Liperin Roukalahdella sijaitseva maatilamatkailuyritys Karvisen Kissanpäivät perustettiin vuonna 2003. Tilan isäntä Martti Karvinen oli jo pidemmän aikaa suunnitellut mielessään tämän tyyppisen yrityksen perustamista, ja kun Karvisen vanhemmat muuttivat Roukalahdesta Liperin kirkonkylälle, päätti Karvinen vaimonsa Päivi Kurosen kanssa remontoida tilan päärakennuksen majoituskäyttöön.

Ei turhaa papereiden pyörittelyä

Pyhäselän avarissa rantamaisemissa sijaitseva Karvisen Kissanpäivät tarjoaa majoituspalveluita vuoden ympäri. Kesä on kuitenkin tunnetusti vilkkaampaa aikaa ja tilalla onkin ollut jo useampana kesänä kausityövoimaa Liperin kunnan työllisyyspalveluiden kautta.
– Otin asian tiimoilta yhteyttä työllisyyspalveluihin helmi-maaliskuun tienoilla, Karvinen muistelee.
Viime vuosina on ollut enemmän rakennuspuolelle tarvetta työvoimasta.
– Emännän kanssa oli puhetta, että otetaanko kahdeksi kuukaudeksi työntekijä ja emäntä oli kyllä sitä mieltä, että otetaan suoraan kolmeksi kuukaudeksi, Karvinen toteaa nauraen.
Työntekijän hakuprosessia Karvinen kuvailee helpoksi.
– Ei siinä paljoa tarvinnut täytellä papereita. Työllisyyspalveluissa he kyllä auttoivat neuvonnassa hyvin.

Osaava tekijä löytyi

Tänä kesänä Karvisen Kissanpäivien kesätyöntekijän työtehtäviin kuuluu pääosin kiinteistönhuoltoa, johon kuuluu niin pihanhoitoa, saunapuiden tekoa kuin pieniä remonttitöitäkin. Karvinen kertoo, että potentiaalisia hakijoita oli muutama, mutta sattumalla oli myös osansa sopivan työntekijän löytymisessä.
– Meidän työntekijämmehän ei ollut alun perin työllisyyspalveluiden ehdottama hakijoiden joukossa, vaan tunsin hänet jonkin verran entuudestaan Roukalahden kylätalon hommista. Tiesin, että hän on osaava ja oma-aloitteinen tekijä, Karvinen valottaa.
Työntekijän palkkaamisen tueksi Liperin kunta maksaa työllistämisen kuntalisää. Tämän lisäksi yrittäjä tai työnantaja voi hakea palkkatukea TE-hallinnosta. Liperin kunnan työllisyyspalvelut auttavat tarvittaessa myös palkkatuen hakemisessa.
Karvinen toteaa, että Liperin kunta on hyvin hengessä mukana kunnan alueella toimivien matkailualan yritysten tukemisessa. Alueella onkin Karvisen mukaan runsaasti juuri pienempiä matkailuyrityksiä.
– Olemme saaneet myös Leader-rahoitusta näihin rakennuksiin, siinähän on kuntaosuus mukana, hän lisää.
Kaiken kaikkiaan Karvinen on ollut tyytyväinen yhteistyöhön työllisyyspalveluiden kanssa.
– Kyllä mie suosittelen tätä palvelua, hän summaa.

 

Asset Publisher

Jaana Karppanen

Yritysneuvoja
 050 472 8575

Henkilökuva

Mika Hyttinen

elinkeinojohtaja, toimitusjohtaja
 0400 134 634

Sivu arviointi ja palaute