Työllistämislisä on tuki, jota maksetaan työnantajalle kohderyhmään kuuluvan työntekijän palkkauskustannuksiin. Sen tarkoitus on helpottaa työllistämistä sekä edistää tukea tarvitsevien pohjoiskarjalaisten työnhakijoiden osaamista ja työelämävalmiuksia.
Kenelle?
Työllistämislisä voidaan myöntää yritykselle tai rekisteröidylle järjestölle, joka työllistää kohderyhmään kuuluvan henkilön vähintään kuuden kuukauden ajaksi.
Työllistettävän henkilön tulee olla 18–62-vuotias pohjoiskarjalainen työtön työnhakija, jolla on työsuhteen aikana myös valmennuksellisen tuen tarvetta. Lisäksi työnhakijan tulee täyttää ainakin yksi seuraavista kriteereistä:
- on ollut työttömänä yli 12 kuukautta
- on osatyökykyinen
- on maahanmuuttaja
- on alle 30-vuotias (huom: nuorten työnhakijoiden palkkaamiseen käytetään ensisijaisesti nuorten työllistymisseteliä, jos sen kriteerit täyttyvät).
Työllisyyspalveluiden asiakasvastaava arvioi, kuuluuko palkattava henkilö kohderyhmään.
Työllistämislisän kesto ja määrä
Työllistämislisä myönnetään kuuden (6) kuukauden ajalle. Työsuhde voi olla vakituinen tai määräaikainen, mutta sen tulee kestää vähintään kuusi kuukautta.
Työllistämislisän suuruus määräytyy toteutuneen työajan mukaan:
- 1500 €/kk, kun työaika on yli 32 tuntia viikossa
- 1200 €/kk, kun työaika on 25–31 tuntia viikossa
- 930 €/kk, kun työaika on 18–24 tuntia viikossa.
Tehtävän palkan tulee olla alalla noudatettavan työehtosopimuksen mukainen ja vähintään työllistämislisän suuruinen.
Työllistämislisää ei voida myöntää samanaikaisesti muiden työllistämisen tukien kanssa.
Valmennukseen osallistuminen
Työllistämislisällä palkattavan henkilön tulee osallistua valmennuspalveluun koko tuen keston ajan, keskimäärin 1–2 tuntia viikossa. Valmennus toteutetaan yksilöllisesti yhteistyössä työnantajan kanssa ja räätälöidään työntekijän ja työtehtävän tarpeiden mukaisesti.
Työnantaja sitoutuu mahdollistamaan valmennukseen osallistumisen tarvittaessa työajalla.
Toimi näin
Tutustu työllistämislisän tarkempiin ehtoihin ja hakuohjeisiin Luotsi Pohjois-Karjalan verkkosivuilla. Varmista ennen hakemuksen jättämistä, että kaikki edellytykset täyttyvät.
Huomaa, että työsuhde ei saa alkaa, ennen kuin myönteinen tukipäätös on tehty.
Työnantaja laskuttaa työllistämislisän Joensuun kaupungilta. Laskutusohjeet toimitetaan tukipäätöksen yhteydessä.



