Esiopetus pääkuva

Navigaatiovalikko

Esiopetus sisältö

Esiopetus

Esiopetus on osa lapsen oppimisen polkua.

Vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista kaikilla lapsilla on oikeus osallistua esiopetukseen 700 tuntia vuodessa. Esiopetusta järjestetään pääsääntöisesti kouluvuoden rytmin mukaisesti viitenä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan,  klo 9–13. Jyrin esiopetus järjestetään klo 9.15–13.15 kuljetusten aikatauluista johtuen.

Esioppilaiden lomat ovat pidempiä kuin koululaisilla. Tarkemmat toiminta-, ja loma-ajat on esiopetuksen aikataulussa.

Esiopetuksen aikataulu 2019 – 2020

Esiopetuksessa tärkeintä on herättää lapsessa kiinnostus oppimiseen.

Liperissä esiopetus toimii kouluilla yhdessä perusopetuksen kanssa. Esioppilaat ja 1-2 luokan oppilaat toimivat yhdessä joustavassa esi- ja alkuopetuksessa. Oppiminen on kokonaisvaltaista ja lähtee aina liikkeelle lasten aiemmista kokemuksista ja mielenkiinnon kohteista.

Lasten kehittyviä valmiuksia ja orastavia taitoja viemme esiopetusvuoden aikana yksilöllisesti eteenpäin. Leikki on keskeisin toimintamuoto ja lisäksi käytämme monipuolisia, yksilöllisiä ja osallisuutta tukevia oppimistapoja. Positiivinen pedagogiikka ja lapsen vahvuuksiin perustuva oppiminen ohjaavat toimintaamme.

Leikkitoiminta

Aamulla ennen esiopetusta ja iltapäivällä esiopetuksen jälkeen tarvittava varhaiskasvatus on leikkitoimintaa. Leikkitoiminta on  samoissa tiloissa esiopetuksen kanssa, joten esiopetus ja leikkitoiminta muodostavat lapselle ehjän päivän.

Esiopetus ja vuorohoito

Vuorohoitoa tarvitseville lapsille räätälöimme esiopetuksen ja leikkitoiminnan tarpeen mukaan. Leikkitoiminnan tuntivaraukseen kuuluu klo 6–18:n välinen aika ja sen ulkopuolisesta ajasta laskutamme erikseen varauksen perusteella.

Ole yhteydessä palvelusuunnittelijaan, jos lapsesi leikkitoiminnan tarve on aamulla ennen klo 6.30 ja illalla klo 17 jälkeen tai tarvitset lapsellesi viikonloppuhoitoa.

Yhteystiedot

Aune Räsänen

Palvelusuunnittelija
0400 428 397
aune.rasanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Mari Naumanen

Varhaiskasvatuksen vastaava
0400 152 880
mari.naumanen@edu.liperi.fi
Viljatie 1, 80400 Ylämylly

Annina Hirvonen

Varhaiskasvatuksen vastaava
040 740 1878
annina.hirvonen@edu.liperi.fi
Viljatie 1, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute