Yrittäjäksi Liperiin pääkuva

Yrittäjäksi Liperiin

Yrittäjäksi Liperiin

Tervetuloa yrittäjäksi Liperiin!

Yrittäjäksi Liperiin sisältö

 

Liperin kunta tarjoaa erinomaisen ympäristön yritystoiminnalle. Maaseutumaisessa kunnassamme on monipuolista yritystoimintaa, ja vaikka asukasluku on noin 12 000, yrityksiä löytyy runsaasti – lähes 800 kappaletta.

Yrittäjyydellä ja itsenäisen tekemisen hengellä on Liperissä pitkät juuret. Kunnassa on hyvät edellytykset monipuoliselle yritystoiminnalle.

Liperissä liikennettä palvelevat valtatiet 9 ja 23, rautatie, Joensuun lentoasema sekä vesistöyhteydet Saimaalle ja Saimaalta Suomenlahdelle. Kunnassa on myös runsaasti tontteja ja liiketiloja yritystoiminnalle, esimerkiksi Ylämyllyn alueen yritystontit sijaitsevat vain 12 kilometrin päässä Joensuusta. Myös Liperin kirkonkylän ja Viinijärven tontit sekä toimitilat ovat alle puolen tunnin matkan päässä maakunnan keskuksesta.

Innehållspresentatör

angle-left Kunnan elinkeinopalvelut tuotetaan jatkossa itse

Kunnan elinkeinopalvelut tuotetaan jatkossa itse

Vuoden 2019 alusta lähtien Liperin kunta tuottaa elinkeinopalvelut itse yhdessä Lipertek Oy:n kanssa.

Elinkeinopalveluiden vastaavana henkilönä toimii kunnan elinkeinojohtaja ja Lipertekin toimitusjohtaja Mika Hyttinen.

Tammikuussa kunnassa aloittaa uutena yritysneuvojana Jaana Karppanen, joka alkaa kehittää kunnan yritys- ja elinkeinopalveluita yhdessä kunnan ja Lipertekin kanssa. Tavoitteena on palvella yritys- ja elinkeinoelämää entistä monipuolisemmin ja tarjota paikallisille yrityksille entistä paremmat toiminta- ja kasvumahdollisuudet.

Elinkeinoalan seudullista hanketoimintaa jatketaan Josek Oy:n ja Joensuun Tiedepuiston fuusiossa syntyneen Business Joensuun avustuksella.

kädet piirissä

Lisätiedot

Sivu arviointi ja palaute